Kultanauha myyntiin
WHY blogini Suomi Kultanauha

Kultanauha myyntiin

Olen ollut tiiviisti mukana ensi oireista lähtien,kun pienelle vauvalle annettiin diagnoosi nimeltä syöpä.Näin nuoren äidin raivon,vihan,tuskan,epätoivon,luhistumisen ja luovuttamisen,mutta kaikista niistä tunteista hän nousi sinnikkääseen taisteluun pienen vauvansa vierelle taistelemaan syöpää vastaan.Toivoa paranemisesta ei kukaan voinut antaa.Nuoren äidin elämä muuttui syövän ehtojen mukaan elettäväksi elämäksi. Lähes 2 vuoden taistelun aikana tuli tutuksi ennen tuntematon lasten syöpä ja kultanauha. Perustin blogin aiheesta,jotta lasten syöpä ja kultanauha tulisi tunnetuksi,ennen kun se osuu kohdalle.Olen kirjoittanut vihalla ja rakkaudella.Molemmilla niillä tunteilla saadaan jotain aikaiseksi. Tämä keräys on omalta osaltani arvostuksen,ylpeyden ja rakkauden osoitus nuorelle äidille,sinnikkäästä taistelustasi,vaikeista päätöksistäsi,rohkeudestasi,uskosta itseesi ja äidinrakkaudestasi. Yksin me emme saa lasten syöpää ja kultanauhaa kaikkialle näkyviin,mutta voimme jokainen osallistua siihen,että joku päivä kaikki tuntevat ja näkevät kultanauhan.Sinä ja taaperosi olette sen ansainneet.

Kerätty yhteensä:
Tavoite: 1 000 €
Kausi:
2.11.2016 2.12.2016

Toiminta

Lahjoitukset:

Uusimmat lahjoitukset

{{don.Amount | number:0}} €
{{don.Name}}
{{don.Message}}
Kultanauha myyntiin
WHY blogini
{{don.MessageAnswer}}
Tällä keräyksellä ei ole vielä lahjoituksia.
Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

Close